torstai 31. heinäkuuta 2014

LOHENSOUTUA TORNIONJOELLA

Viikolla 30 tuli käytyä kokeilemassa lohensoutua Tornionjoella. Paikka oli Tornion-ja Muonionjoen risteyskohdassa. Ruotsin puolelta läheltä Pajalan kylää siirryttiin veneillä saareen,  jossa sijaitsi tukikohtana toiminut mökki saunoineen. Toinen mökki sijaitsi noin 200 m päässä "Holon saarella".
Kelit oli neljän päivän aikana todella helteiset. Päivälämmöt hipoivat 30 astetta ja yölläkin elohopea painui hädin tuskin 20 asteen alapuolelle. Veden lämpö Tornionjoessa reilu 20 astetta. Tänä vuonna Tornionjokeen oli noussut parhaimmillaan 10000 kpl lohta per päivä. Meidänkin aikaan mittauksen läpi meni keskimäärin 1000 lohta päivässä ! Lohia ei kolmen venekunnan toimesta saatu 4 päivän aikana siimanpäähän yhtään kappaletta. Syyksi arveltiin lämmintä-ja roskaista vettä sekä kokemattomia lohensoutajia. Komeita lohiloikkia kyllä nähtiiin pitkin päivää ja yötä, mutta suut pysy kaloilla kiinni. Lohikuolemiakin oli lämpimän veden takia havaittavissa joella.

Majapaikka

Päiväköllit riippukeinussa

Jari heittokalalla

Näkymä saunasta

Kuvan keskellä mökkisaari
 Kalakuninkuuden saikin tällä reissulla 40 cm harjuksella. Joka tapauksessa paikka oli hieno ja puitteet kohdillaan. Lohensoutukipinä iski aika lujaa, joten ensi vuonna uudelleen kokeilemaan onnea...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti