tiistai 19. lokakuuta 2010

JOULULOHI

Perinteisen keiteleen joululohen metsästys jatkui karttuselällä viikonloppuna. Kelit vaihteli yön pikkupakasesta päivän muutamaan asteeseen plussan puolella. Pintalämmöt karttuselällä huiteli 6 ja 7 asteen välissä. Tuuli tuiversi lauantaina luoteesta ja sunnuntaina lounaasta. Kovasta yrityksestä hulimatta joudumme jatkamaan joululohen pyyntiä. Toki jouluun on vielä aikaa mutta keiteleen jäätyminen voi haitata vetouistelua. Pyhäaamuna nimittäin lähtöranta oli saanut kevyen jääkerroksen. Toki kelpuutamme joululoheksi muiltakin järviltä ja koskilta saadut mittajalokalat. Hätätilassa käy myös hauki sekä äärimmäisessä epätoivossa kaupan kala !


Jäätynyt järvi ja kylmettynyt buster

Karvahattu ja kippari sekä muodikkaat kalastuslasit

torstai 7. lokakuuta 2010

Lokakuun olut



DRYKMESTAR


Vehnä lager



Kyllä me suomalaisetkin osataan tehdä hyvää vehnäolutta. Jos tämä Vakka-suomen panimolta Uudeltamaalta tuleva vehnäolue ei jostain syystä maistu, voit kokeilla panimon muita tuotteita. Ja niitähän löytyy pils, pale ale ja schwarz-tyyppisenä sekä neljänä eri kausioluina. Siinä viikonloppuilta menee rattoisasti oluita maistellessa ja vaimon iloista naamaa katsellessa !


Väri 11 EBC, katkero 13 EBU, Arvio 8,5