maanantai 18. maaliskuuta 2013

PPP:n kevätpilkki 2013

                                                                                       Kuormajuhdat

                                                                              Tero pilkkii keskittyneesti

                                                                   Kisa käynnissä

PPP:n jo perinteiseksi muodostunut kevätpilkki ongittiin keiteleen sydänmaansalmessa. Tänä vuonna kairattiin muitakin kun pelkästään reikiä saunavesille. Siis kalallekkin päästiin ja kalojakin saatiin. Nimittäin parhaan kalan tosin alle kiloisen ahvenen sai Tero. Pasin affen oli luokkaa syöttikala ja Jannen sarjassa varma tärppi. Onneksi oli kala syönnillään ! Makkaranpaiston, saunan, Jannen loihtiman illallisen ja pikkukakkosen jälkeen  siirtyivätkin osa pilkkijöistä makupussien lämpöön ansaituille unille. Osan jäädessä muistelemaan Kaihoisasti kesän kuumia uistelukeikkoja sekä makkaranpaistosessioita karttuselällä. Ensi keväänä uudestaan ja toivottavasti kala on syönnillä silloinkin !