tiistai 8. syyskuuta 2015

INARIJÄRVI

Busteri kiinni pösön perään ja nokka kohti pohjoista, on PPP:n kalastusreissun aika. Tänä vuonna reissu suuntautui Inarijärvelle ja kalastusmuotona siis vetouistelu. Uisteluviikko alkoi tuulisena ja tyyntyi loppu viikkoa kohden. Inarilla ns.vitosen tuulet tuntuivat jo melkoisilta puhureilta. Ensimmäisinä päivinä tuuli ohjasi kalastusta ja isoimmat selät sai pysyä rauhassa. Viikon aikana alamittataimenia ja nieriöitä tuli runsaasti. Ensimmäinen mittatane (52cm)saatiin loppuviikosta. Suurin osa kunniasta kuuluu tosin kolleekoille, jotka olivat karkuuttaneet tanen pelteineen ja siimoineen. Meidän pelti sitten osui heidän siimaan ja toi kalan veneeseen. Mukana tuli siis kasa siiman kaksi peltiä ja taimen. Melkoinen vahinkotaimen siis. Viikon aikana ei saatu yhtään haukea eikä ahventa! Viimeisenä päivänä veneen moottori sanoi työsopimuksen irti ja näin perjantain uistelureissu jäi Busterilta väliin. Käytin päivän hyväksi ja kävin tutustumassa Inarijärveen laskevaan Juutuanjokeen. Tero sen sijaan tutustui mökin "pyykinpesuvesiin" soutuveneellä uistellen ja saikin reissun toisen mittataimenen (51cm). Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan! Inarijärven kalastusta täytynee vielä harjoitella niin ottipaikkojen sekä vieheiden suhteen. Toki paljon saatiin oppia tästä ensimmäisestäkin vierailusta. Loppuun totean, että Inarijärvi oli hienoin ja kaunein kokemani järvi. Kiitos Janne ja Tero!

Vedettiin syvän päältä...

ja rannoilta

Mittataimen ja Tero

Tukikohta Partakossa

Juutuanjoen jäniskoski