lauantai 14. elokuuta 2010

LÄTÄSENON KOPAISU

Mökki ja sauna

Vähäkurkkio

Mökki kuvassa vasemmalla ylhäällä

1700 kilometriä autossa istumista yövuorojen jälkeen, hikistä tarpomista suolla itikkaparven ympäröimänä ja ei mittakalaa koko viikolla. Toisaalta 1700 kilometriä suomalaisia maisemia ihaillen kylmä karhu kädessä, hikisen aamuvaelluksen jälkeen kylmä karku kädessä ja lukuisten alamittojen välissä kylmä karhu piristää mieltä. Lätäsenon alaosa on siis viikon kalastelun jälkeen todettu harjusten ja taimenien päiväkodiksi jossa ei ole aikuisia hoitajia. Vai liekö kalastustaidoissa hiomista, no ainahan siinä on. Viikon suurin kalahan oli 32 cm tane. 15 - 20 cm harjuksia tuli reilunlaisesti mutta eihän niitä kehtaa pannulle laittaa. Jarru ei narissut kuin unissa ja pohjakosketuksissa. Puitteet joella oli kohdallaan mökkeineen ja saunoineen. Sauna maistuu hyvältä kalastuspäivän päälle ja aamusaunahan toimii perinteisesti parhaana päivän startterina...kylmän karhun kanssa !
Kelit vaihteli päivän +25 asteesta, yön +1 asteeseen. Vettä ei satanut kuin vähän veneretkellä lähtörantaa. Todettakoon vielä että edellinen porukka saalisti mökin alapoolista 5 kg lohen. Lohi roikkui mökin lähikoivussa motivaattorina...ilman lihoja luonnollisesti !

1 kommentti:

  1. Tervetuloa sivistyksen pariin! Täälläkin kylmät Karhut väijyvät janoista kulkijaa, mutta harjukset ovat harvinaisempi näky. Seuraava suurempi seikkailu lienee trofee-hauen juhlallinen siirto Majasaaren tukikohtaan???

    VastaaPoista